Ennakkoperintö

Ennakkoperinnöllä tarkoitetaan lahjaa, jonka perittävä antaa perilliselleen elinaikanaan. Ennakkoperinnöllä on toisaalta vaikutusta perintöosuuksia ja lakiosia laskettaessa ja toisaalta verotuksellisia vaikutuksia lahjaveron maksuvelvollisuuden muodossa. 
Ennakkoperintö otetaan perittävän kuoltua huomioon perintöosuuksia laskettaessa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ennakkoperintöä saanut perillinen saa lopullisessa perinnönjaossa vähemmän kuin muut samassa perintöoikeudellisessa asemassa olevat perilliset. Perittävä voi elinaikanaan määrätä, ettei lahjaa ole otettava huomioon ennakkoperintönä perintöosia laskettaessa. Määräys voidaan antaa joko lahjakirjassa tai testamentissa. Tällaista lahjaa käsitellään jäämistöoikeudessa suosiolahjana.

Rintaperilliselle (oma lapsi tai lapsenlapsi) annettu lahja oletetaan lähtökohtaisesti ennakkoperinnöksi, mikäli muuta ei ole määrätty. Käytännössä ennakkoperintö annetaan lahjan muodossa eli lahjoituksesta laaditaan lahjakirja. Kiinteän omaisuuden (esimerkiksi omakotitalo tai kesämökki maapohjineen) lahjoitus on tehtävä julkisen kaupanvahvistajan luona. Julkisia kaupanvahvistajia toimii esimerkiksi pankeissa ja maistraateissa. Lahjakirjan allekirjoittavat lahjan antaja ja lahjan saaja. Kaupanvahvistaja vahvistaa lahjoituksen tapahtumisen allekirjoituksellaan.

Myös irtaimen omaisuuden lahjoituksesta on syytä laatia lahjakirja. Lahjakirja tarvitaan lahjoituksen johdosta tehtävän lahjaveroilmoituksen liitteeksi ja sitä tarvitaan myös omistusoikeuden kirjaamiseksi (esimerkiksi asunto-osakkeet, autot, veneet ym.).  Lahjakirjan allekirjoittavat lahjan antaja ja lahjan saaja.

Päivi Hack

Lahjavero

Alle 5.000 euron arvoiset lahjat ovat vapaita lahjaverosta. Lahjanantaja saa veroseuraamuksitta antaa yhdelle henkilölle tai taholle 5.000 euron arvosta lahjoja kolmen vuoden aikana. Tätä suuremmissa lahjoissa lahjavero on I-veroluokassa (omat lapset, lapsenlapset jne), määrältään 8 %, mikäli lahjoituksen arvo on 5.000 – 25.000 euroa ja kasvaa siitä portaittain aina 17 %:n saakka (1.000.000 euron lahjoitus). Muille henkilöille tai tahoille lahjoitettaessa veroprosentti on korkeampi, alkaen 19 %:sta. Verottajan nettisivuilla www.vero.fi on lahjaverolaskuri, josta veroprosentti on helppo tarkistaa sukulaissuhteen ja lahjan arvon perusteella. Verottajan sivuilla on myös tarkemmin määritelty, ketkä kuuluvat I-veroluokkaan (esimerkiksi avopuoliso tietyissä tilanteissa).

Mikäli lahjan / ennakkoperinnön antaminen on vasta suunnitteilla, kannattaa harkita, miten lahjoitus kannattaa toteuttaa verotuksen näkökulmasta. Jos lahjoitetaan muuta omaisuutta kuin rahaa, on syytä myös ikävien yllätysten välttämiseksi ottaa huomioon se, miten lahjansaaja kykenee suorittamaan lahjaveron.

Lahjaveroilmoitus

Mikäli lahjoitus on jo tapahtunut ja lahjan tai lahjojen arvo kolmen vuoden aikana ylittää 5.000 euroa, lahjoituksesta tulee tehdä verottajalle lahjaveroilmoitus. Lahjaveroilmoituslomake löytyy verottajan nettisivuilta. Lahjaveroilmoituksen tekee lahjansaaja. Verottaja toimittaa lahjansaajalle maksuohjeet ja vahvistaa lahjaveron määrän lahjaveroilmoituksen saatuaan.