Taloyhtiön osakkaiden velvollisuus henkilökohtaiseen työhön

Asunto-osakeyhtiössä talonmies irtisanoutui. Hallitus päätti osakkaiden tietämättä olla palkkaamatta uutta talonmiestä. Hallitus ilmoitti kuun alussa että tästä kuusta lähtien ei ole talonmiestä ja hommat jaetaan osakkaille. Vastike pysyi samana. Voiko hallitus päättää keskenään talonmiehenhommien siirron osakkaille?

Lakimies Kristian Krokfors vastaa:

Asunto-osakeyhtiön hallituksen yleisiin tehtäviin kuuluu rakennusten pidon ja muun toiminnan asiallinen järjestäminen. Yleensä tämän tehtävän hoitaminen merkitsee kiinteistöhuoltoyhtiön palveluiden hankkimista ja/tai talonmiehen palkkaamista yhtiölle. Hallitus voi kuitenkin täyttää velvollisuutensa muullakin tavalla, kuten tekemällä osan tehtävistä itse tai sopimalla osakkaiden kanssa tehtävien tekemisestä.

Taloyhtiön osakkaiden velvollisuuksiin ei kuitenkaan ilman erillistä yhtiöjärjestyksessä olevaa määräystä kuulu henkilökohtainen työn tekeminen – ilman mainitunlaista määräystä osakasta ei siis voi pakottaa esimerkiksi leikkaamaan yhtiön alueella olevaa nurmikkoa. Jos yhtiöjärjestyksessä määrätään, että osakkaiden vastuulla on jokin tehtävä, joka kuuluu hallituksen järjestettäväksi (esim. edellä mainittu nurmikon leikkaaminen), saa osakas palkata jonkun muun hoitamaan kyseisen tehtävän.

ruohonleikkaus